Hyvät Hopeanuoli-fanit! Haluan yhdistyksen aktiivijäsenen ominaisuudessa jakaa kanssanne muutamia ajatuksia Hopeanuolesta ja Suomesta näin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ja jottei mene turhan vakavaksi, muistettaneen tekstareilla ja Facebookissa jo tutuksi tullutta traditiota toivottaa hyvää "itsepäisyyspäivää" - onhan itsepäisyyskin Gingan maailmassa hyve ja kuvaa mielestäni hyvin myös suomalaista luonnetta. Päättäväisyys onkin tärkeä voimavara, että saa jotain elämässä aikaan. Sen rinnalla kannattaa kuitenkin säilyttää aimoannos itsekritiikkiä, jottei tule käyttäneeksi väärin tätä mahtavaa voimavaraa!

Eilen kirjoittaessani kansainvälisellä fanifoorumilla "Finland" meinasin kirjoittaa "Ginland". Kun katsoo 2010-luvun taitetta, se voisikin olla melko osuva englanninkielinen nimi Suomenmaalle. Juttelu muissa maissa asuvien fanien kanssa antaa aina hyvän muistutuksen siitä, miten onnekkaita me suomalaisfanit olemmekaan. Olemme saaneet katsoa tätä mahtavaa sarjaa omalla äidinkielellämme puhuttuna jo yli 20 vuoden ajan. Etuoikeus, mitä harvemmi tulee ajatelleeksi, monissa maissa elää faneja, jotka eivät ole koskaan kuulleet Gingaa äidinkielellään. Suomiduppia muistetaan harvemmin arvostaa, kun ajatellaan suomalaisfanien iloksi tulleita hienoja Ginga-juttuja. Suomiduppi on kuitenkin kaikessa eeppisyydessään kaiken tämän alku, tuskin olisimme animen leikkaamatontakaan versiota tajunneet vaatia ilman sitä.

Myös Weed-anime saatiin suhteellisen nopeasti tänne dvd-julkaisuun. Todelliselta ihmeeltä tuntuu edelleen, että Hopeanuoli-manga julkaistiin suomeksi - asia, mistä muut pohjoismaiset Ginga-fanit eivät ole päässeet vielä osallisiksi. Toivottavasti hekin saavat jonain päivänä lukea Ginga-mangaa äidinkielellään. Me suomalaisfanit olemme todella etuoikeutettuja tässä suhteessa, olkaamme kiitollisia tästä ja toivokaamme samaa hyvää myös muille! Samoin kuin Meteor Ginin, Ginga Densetsu Rikin ja Weed-mangan julkaisut, olemme olleet kertakaikkisen onnekkaita!

Niinkuin mangan suomijulkaisu ei olisi ollut tarpeeksi suuri ihme, myös itse Yoshihiro Takahashi on kunnioittanut meitä peräti kahdella peräkkäisellä Suomenvierailullaan. Herra Takahashi on myös kertonut pitävänsä kovasti Suomesta. Jossain Takahashin haastattelussa taidettiinkin taannoin pohtia, että suomalaisissa ja japanilaisissa on paljon samaa ja onhan meissä. Ja kun katsoo Suomen erämaita ei ole vaikea tajuta, miksi Hopeanuoli on täällä niin suosittu.

Iloisten yllätysten tie suomalaisille Gingan ystäville ei päättynyt siihenkään, kun herra Takahashia kuljettanut lentokone kaarsi takaisin kohti Japania. Tässä kuussa pääsemme lukemaan ensimmäisen Shin Gaiden - sankaritarinoita -mangan suomeksi! Näin itsenäisyyspäivänä tulee väkisinkin mieleen, että sarja käsittelee pohjimmiltaan aika tuttua aihetta suomalaisille: sodassa kaatuneiden muistamista. Ja nyt ovat Sangatsu Manga ja Punainen Jättiläinen järjestäneet yhteistyössä kilpailun, jossa voi voittaa kankaiset Weed-kannet mangaansa. Kenties saamme tulevaisuudessa enemmän Ginga-tuotteita Suomeen? Jo tällä hetkellä näiden tuotteiden saatavuus on maassamme erittäin hyvä verrattuna menneisiin vuosiin tai muihin maihin, joissa Ginga-faneja asustaa.

Myös faniyhdistys itse saa kiittää itsenäistä Suomea olemassaolostaan. Suomea on joskus kutsuttu "yhdistysten luvatuksi maaksi" ja täällä oman virallisen yhdistyksen perustaminen tärkeäksi katsomalleen projektille on mahdollista jokaiselle kansalaiselle. Eikä vähiten ole suinkaan kiittäminen niitä lukuisia Ginga-sarjan faneja, jotka ovat tavalla tai toisella ottaneet ja tulevat ottamaan osaa yhdistyksen toimintaan ja sen pyörittämiseen. Olittepa sitten aktiiveja, jäseninä, liittymään aikovia, aktiivisia foorumilaisia, vierailijoita Ginga Roomissa, satunnaisen arvan tai Onnenpyörän pyöräytyksen ostajia, kilpailujen osallistujia, esitteiden levittäjiä tai muuten vaan jollain tapaa ottaneet osaa yhdistyksen toimintaan, lämmin kiitos siitä, että teette Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n toiminnan mahdolliseksi ja autatte sen kehittämisessä ja laajentamisessa!

Hyvät Ginlandian asukkaat, kohottakaa kuononne kohti taivasta, antakaa Ginlandia-hymnin kaikua taivaisiin ja iloitkaa maamme itsenäisyydestä. Suomi on hieno paikka elää, jos sattuu olemaan Ginga-fani!

Hyvää itsenäisyyspäivää koko yhdistyksen puolesta!

- Hanna "Äffä" Mäkinen,
aktiivijäsen, rahastonhoitaja, toimintaorganisaattori

Kaikki yhdistykseen vuonna 2012 liittyneet tulevat saamaan jäsenkorttinsa tammikuussa 2013. Yhdistys pahoittelee, ettei kortteja ole pystytty aiemmin toimittamaan, mutta tekee kaikkensa, jotta asia saataisiin nyt hoidettua.

Korttia pystyy käyttämään jäsenyytensä todentamiseen vuoden 2013 ajan ja siihen saa 2014-tarran maksamalla jäsenmaksunsa vuonna 2013 omaan liittymispäivämääräänsä mennessä. Kortilla voi mm. saada alennuksia yhdistyksen yhteistyökumppaneilta. Tarkempaa tietoa etuuksista tulossa, kun sopimukset yhteistyökumppanien kanssa ovat paperilla.

Hopeanuoli-fanien kannattaa merkata kalenteriinsa Lahden kirjamessut 2.-3.2.2013, sillä Suomen Hopeanuoli-fanit ry on paikanpäällä järjestämässä Ginga-ohjelmaa.

Alustavasti suunnitteilla on ainakin kirjoituspainotteinen Ginga Room, josta löytyy fanitarinapaja ja muuta kirjoittamiseen liittyvää ohjelmaa. Yhdistyksen Ginga-kirjastoon aletaan myös koota Hopeanuoli-fanitarinakansiota. Jos olet kirjoittanut oman fanitarinan ja haluaisit sen Ginga-kirjastoon toisten fanien luettavaksi, voit lähettää sen sähköpostilla yhdistyksen toimintaorganisaattorille osoitteeseen affaokami(at)hotmail.com

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenille on perustettu oma Käsityökerho. Kerho toimii pääasiassa interaktiivisesti, mutta sisältää myös live-tapaamisia sen mukaan, missä päin Suomea kerhon jäseniä asuu. Kerhossa voi jakaa ohjeita ja saada neuvoja käsitöiden tekoon. Kerhossa tehdään erilaisia yhteisprojekteja esimerkiksi yhdistyksen toiminnan ja hyväntekeväisyyskohteiden tukemiseksi, sekä ihan oman tekemisen ja käsityötaitojen kartuttamisen merkeissä.

Hopeanuoli-pehmolelukurssi tullaan todennäköisesti toteuttamaan tämän kerhon puitteissa ensi vuoden puolella.

Kerhoon liittyminen ei normaalin jäsenmaksun lisäksi maksa mitään. Jokainen hankkii omat materiaalinsa itse ja kustantaa matkansa kerhoiltoihin. Käsityökerhon jäsenyys ei velvoita mihinkään, siinä voi olla mukana ihan niinkuin itselle parhaiten sopii.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenet voivat ilmoittautua mukaan kerhoon tässä foorumin topicissa. Sinne voi myös tehdä ehdotuksia kerhon toimintaan ja projekteihin liittyen.

Tietoa yhdistyksestä tulossa myös englanniksi! Yhdistyksen syyskokous ja hallitus ovat linjanneet, että myös ulkomailla asuvat fanit ovat tervetulleita liittymään jäseniksi, kunhan hyväksyvät sen, että toimintamme on pääosin Suomessa tapahtuvaa ja suomenkielistä.

Ja jatkuu englanniksi, continues in English:

Soon on our website will have a section called International, it will contain information about our fan society in English and some other laguanges as well.

The foreign Ginga Fans are also welcome to join our fan society, if it is not a problem that most of our action will be in Finnish and in Finland.

Information about The Ginga Fan Society of Finland in Ginga Board.

 

INFORMATION

Suomen Hopeanuoli-fanit ry is an official fan society of Ginga in Finland. It is started by fans in January 2012 and it is officially registerated in Finland. Home city is Tampere. Our society hosts Ginga-themed program in events like i.e. Animecon, publish Finnish member magazine about Ginga and fan comic magazine, have small Ginga clubs in different cities in Finland and other sort of fan meetings and action.

The purpose of Ginga fan society is also make Ginga more well known in Finland and in the world. Every time we keep Ginga Room in some con we have with us fan society's own Ginga Libary where people can learn know this series better. In outside of Finland we'll be happy to help and support fans to come together like we have done and start own fan societies. We are also very interested to collaborate with other fan societies of Ginga and also other kind of societies, groups and companies, which has something to do with Ginga, manga or animals.

The Ginga Fan Society of Finland also supports animal protection work. On the moment Finnish animal protection society called Friends for Homeless Dogs is our support target. We have collected and donated over 200€ for them in this year to support them important job for helping Romanian street dogs. Mostly we help animal protection work with making it part of Ginga fan activity. In cons we have hosted Ginga Lottery, lucky dips and other games. We also have had some information brochures about helping animals in our info tables.

 

JOIN TO SUOMEN HOPEANUOLI-FANIT RY

Fans who lives outside of Finland are welcome also to join our society. Only that most of our program will be in Finland and in Finnish, but if it doesn't matter and somebody want's to join it is possible.

Costs 5€ per year. Member must be minimum 11 years old.

The payment must be done to bank in euros, paypal is not possible at this moment.

First send your information to our secretary:

Type of membership: Normal member
First name and surname:
Nickname:
Date of birth: day.month.year (like i.e. 20.05.1989)
Address:
Postal code:
Post place:
City:
Country:
Mother language:
E-mail:
Date: day.month.year

Payment is due by: (Name, if payment will not come from your own account)
Minors need parents permission for joining:
-Free form text where parent mentions his/her own name and gives permission to his/her child for join-

E-mail this to sihteeri[at]hopeanuolifanit.fi

Second you will get answer where is information about paying the membership to our bank account IN EUROS.

Third when the payment has arrived, our treasurer (me at this moment) confirms it to secretary and he will send you email to confirm your membership.


As a member, you will get account to our website forum and chat. There will come one board for international conversation "In English", becouse in this moment everything is in Finnish.. With account can see everything website includes. For members there is Ginga Comics, place for own fan art, our fan magazine in pdf and other sort of stuf..

Members are also avaivable to become active members if they want and take a part of making program in our society.

Members will also get member cards, when society gets them done. (On the moment we are waiting answer from the company which should print them...) Member magazine, our t-shirts and other things are also cheaper for members and they will get special offers from our partners like Futago Shop, Urumi, Ginga-kauppa and Manga Cafe (in Helsinki).