Suomen Hopeanuoli-fanit ry etsii miittivastaavia eri puolille Suomea vuodelle 2020. Miittivastaava järjestää mahdollisuuksien mukaan Ginga-faneille suunnattuja tapaamisia omalla kotiseudullaan. Häneen voi myös ottaa yhteyttä, jos haluaa itse järjestää Ginga-miitin, jolloin miittivastaava voi auttaa suunnittelussa, sekä välittää tiedon miitistä yhdistykselle. Yhdistys puolestaan tiedottaa miitistä alueen jäsenilleen, sekä sivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan, jolloin tieto miitistä tavoittaa Gingan ystävät mahdollisimman hyvin.

Haussa on yksi tai useampi miittivastaava jokaiseen Suomen maakuntaan. Ilmoittautua voi myös vaikkapa yhdessä kaverin kanssa, onhan miittien järjestäminen yhdessä kivempaa.

Ilmoittaudu mukaan mailaamalla yhdistyksen miittikoordinaattori Raezlalle: affaokami[at]hotmail.com

 

Kuvaus miittivastaavan hommasta

Jokaisella miittivastaavalla on oma alue, jonka sisällä hän voi järjestää Ginga-faneille suunnattuja miittejä haluamillaan sisällöillä. Yhdistyksen virallisen toiminnan tulee olla asiallista ja laillista, mutta muuten miittien suunnittelun suhteen on melkolailla vapaat kädet. Miittikoordinaattorilta saa tarvittaessa apua miittien suunnitteluun.

Mitään pakkovelvoitetta järjestää miittejä ei ole, mutta toiveena olisi, että ainakin yksi miitti vuodessa.

Miittivastaavan nimi ja sähköposti tulevat näkyviin yhdistyksen sivujen yhteystietoihin. Alueella asuvat Ginga-fanit voivat ottaa miittivastaavaan yhteyttä sähköpostilla, jos heillä on ideoita miittien suhteen tai tahtovat itse sellaisen järjestää. Miittivastaava voi sitten olla apuna tai ottaa vastuun miitin järjestämisestä.

Miittivastaava infoaa tulevista miiteistä miitikoordinaattorille, joka huolehtii siitä, että miitistä tiedotetaan yhdistyksen tiedotuskanavissa ja suoraan paikallisille jäsenille.

Ginga-miittejä voi myös järjestää Ginga-kerho -nimikkeellä, jos haluaa tehdä säännönmukaisempaa toimintaa omalla alueellaan. Kerhon tapaamiset voivat olla esimerkiksi luontoretkiä, askartelua, leffailtoja tai muuta vastaavaa. Tiloja miiteille voi kysellä esimerkiksi paikallisesta kirjastosta. Myös kahvilat sopivat miittipaikoiksi. Miittien tulee olla päihteettömiä, joskin vain täysi-ikäisille suunnatuissa tapaamisissa voidaan sovitusti joustaa esimerkiksi ruokajuomien suhteen.

Miitin järjestäjän tulee huolehtia, että miitti sujuu hyvin ja että jokainen mukanaolija huomioidaan. Miitin järjestäjä voi tarvittaessa poistaa epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön miitistä ja kieltää tältä osallistumisen tuleviin miitteihin.

Miittikoordinaattorilta saa tarpeen mukaan tukea ja neuvoja miittien järjestämisen kanssa.

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Arvosana 3.30 (5 arvostelua)

Jäsenpostista luvassa ensi kuussa SyysExtra, jonka kansi on Raezlan käsialaa. Mikäli osoitetietosi ovat muuttuneet, huolehdithan ajantasaiset tietosi yhdistysrekisteriin, jotta Jäsenposti löytää perille! (Joko yhdistyksen sivuilta sisäänkirjautumalla löytyvällä Jäsentietojen muutoskaavakkeella tai lähettämällä sähköpostia jäsensihteerille osoitteeseen jami.kakko[at]gmail.com)

Ellet ole vielä Hopeanuoli-fanien jäsen ja tahtoisit Jäsenpostin kotiisi, ehdit vielä hyvin liittyä mukaan!

Nyt liittyessä jäsenyys on voimassa ensi vuoden loppuun ja maksetulla jäsenmaksulla saa myös vuoden 2019 Tähdenlennot, sekä ensi vuonna ilmestyvät Jäsenpostit!

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Arvosana 3.50 (5 arvostelua)

Aika moni on ollut melko hämmentynyt siitä, miten retkikassa käytännössä toimii. Perusidea lienee jo sentään selvä: kassan jäsenet keräävät rahaa voidakseen järjestää ja osallistua enemmän rahaa vaativiin miitteihin, lähteä esimerkiksi porukalla pohjoiseen mökille tai tehdä Ginga-fanien kesken ulkomaanreissun.

Kassan rahat sijaitsevat fyysisesti yhdistyksen tilillä, mutta ne on korvamerkitty kunkin retkikassalaisen käyttöön sen mukaan, minkä verran kukin tekee hommia kassan varainkeruun eteen. Eli omasta aktiivisuudesta on itselle hyötyä.

Kassaan maksettava 10 euron osuus jäsenmaksusta (jos liittyy retki-, pronssi-, hopea- tai kultajäseneksi) menee retkikassan yleisvaroihin, joita voidaan käyttää kassalaisten yhteisten varainkeruuprojektien kulujen, kuten paino- tai materiaalikulujen hoitamiseen. Tällä hetkellä kassalla on yleisvaroja vajaat sata euroa vuosina 2018 ja 2019 maksetuista retkikassan jäsenmaksuista.

Yleisvarojen käytöstä päättää kassan toimikunta, jonka nimeää hallitus. Sinne on parhaillaan haku käynnissä yhdistyksen foorumilla.


Mitkä ihmeen retkipisteet?

Retkipisteiden määrä kertoo, paljonko rahaa tietty kassan jäsen on koonnut retkikassaan ja paljonko hänellä on siis käytettävissään. Yksi piste vastaa kymmentä euroa.

Käytännön esimerkki:

Olkoon lähtötilanne, että retkikassassa on 5 keksittyä Hopsu-fania, jotka ovat kaikki maksaneet 10 euroa retkijäsenyydestään, mistä kertyy yleisvaroihin 50 euroa. Pistevaroja ei ole. Tilanne on siis seuraavanlainen:

Retkikassan yleisvarat: 50 euroa
Retkikassan pistevarat: 0 euroa

Retkipisteet:

Ben-fani: 0 pistettä
Cross-fani: 0 pistettä
Gin-fani: 0 pistettä
Riki-fani: 0 pistettä
Smith-fani: 0 pistettä


Ben-fani ehdottaa, että tehdään varainkeruumielessä värityskirja. Cross-fani ja Riki-fani osallistuvat projektiin piirtäjinä, Gin-fani hoitaa lehden taittamisen ja Ben-fani materiaalien kokoamisen ja painotarjousten kilpailutuksen ja tekemisen. Smith-fani ei ota projektiin osaa. Lehteä painetaan pieni erä ja mustavalkoisena se kustantaa 35 euroa. Summa maksetaan retkikassan yleisvaroista ja saadaan 100 kpl värityskirjalehtisiä, jotka myydään 5e/kpl. Lehdet ovat myynnissä yhdistyksen pöydällä ja Hopeapuodissa muutaman kuukauden, kunnes ne on kaikki myyty. Niiden tuotto on 500 euroa ja se jaetaan mukana projektissa olleiden neljän kassan jäsenen kesken, 125 euroa per nuppi.

Retkikassaan ei ole mahdollista sijoittaa alle 10 euron suuruista summaa, joten 5 euroa jokaisen osuudesta palautuu yhdistyksen käyttöön. Näin ollen retkikassan pistevaroihin tulee 480 euroa, retkikassan yleisvarapuoli hyötyy projektista 20 euroa ja jokainen mukana ollut retkikassalainen saa 120 euron edestä retkipisteitä eli 12 pistettä. Projektin jälkeen tilanne on tämä:

Retkikassan yleisvarat: 35 euroa (jäljelle jääneet 15 euroa + 20 euroa)
Retkikassan pistevarat: 480 euroa

Retkipisteet:

Ben-fani: 12 pistettä
Cross-fani: 12 pistettä
Gin-fani: 12 pistettä
Riki-fani: 12 pistettä
Smith-fani: 0 pistettä

Smith-fanille pisteitä ei kerry, koska hän ei osallistu projektiin.


Toinen esimerkki:

Retkipisteitä on koottu jokunen vuosi ja nyt myös Smiht-fani on ollut aktiivinen. Hän on taitava leipomaan ja järjestänyt pullamyyjiä yhdessä kaverinsa Riki-fanin kanssa, joilla he ovat tienanneet retkikassaan 300 euroa, eli 150 euroa kumpikin eli 15 retkipistettä. Leivontatarvikkeisiin he saivat kassan yleisvaroista 20 euroa.

Cross-fani ja Gin-fani puolestaan ovat järjestäneet ahkerasti arpajaisia ja koonneet sillä 200 euroa. Näin ollen kummankin pistesaalis on kasvanyt kymmenellä pisteellä. Ben-fani on ollut kiireinen, eikä ole ottanut osaa projekteihin, joten hänen pistesaaliinsa on ennallaan.

Retkikassan yleisvarat: 15 euroa
Retkikassan pistevarat: 980 euroa

Retkipisteet:

Ben-fani: 12 pistettä
Cross-fani: 22 pistettä
Gin-fani: 22 pistettä
Riki-fani: 27 pistettä
Smith-fani: 15 pistettä

Eli nyt tuosta 980 euron summasta Ben-fanin osuus on 120 euroa, Cross-fanin 220 euroa, Gin-fanin 220 euroa, Riki-fanin 270 euroa ja Smith-fanin 150 euroa.

Retkikassalaiset päättävät lähteä hiihtolomalla mökille, joka maksaa 80 euroa per henki. Sinne mennään Ben-fanin autolla ja polttoainekulut ovat 50 euroa, jotka tasataan koko porukan kesken - eli 10 euroa per henki.

Näin ollen reissun kustannukset ovat 90 euroa, eli reissulle osallistuminen edellyttää yhdeksää retkipistettä. Retkikassalaiset päättävät toteuttaa reissun. 400 euron hintainen mökki maksetaan yhdistyksen tililtä ja Ben-fanille hyvitetään polttoainekulut bensakuittia vastaan. Jokaiselta retkikassan jäseneltä vähennetään 9 pistettä.

Reissun jälkeen tilanne on tämä:

Retkikassan yleisvarat: 15 euroa
Retkikassan pistevarat: 580 euroa

Retkipisteet:

Ben-fani: 3 pistettä
Cross-fani: 13 pistettä
Gin-fani: 13 pistettä
Riki-fani: 18 pistettä
Smith-fani: 6 pistettä


Keväällä retkikassalaiset päättävät lähteä risteilylle, jonka hinta on 40 euroa. Näin ollen osallistuminen vaatii 4 pistettä. Kaikki muut paitsi Ben-fani voivat käyttää pisteitään risteilyyn - Ben-fani voi halutessaan maksaa 10 euroa matkasta itse yhdistyksen tilille saadakseen puuttuvan pisteen, jolloin hänkin pääsee mukaan.

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Arvosana 3.17 (6 arvostelua)

Suomen Hopeanuoli-fanit ry toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2019!

Animaatio © SaQe

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Arvosana 3.33 (3 arvostelua)

Suomen Hopeanuoli-fanit ry toivottaa kaikille oikein hyvää ja hauskaa joulua!

Kuva © SaQe

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Arvosana 3.50 (3 arvostelua)