- Details
Ikäväksemme on tiedoitettava, että tämän vuoden toukokuulle 11.-12., LA - SU päiviksi suunniteltu Lepracon niminen tapahtuma on peruttu. Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n oli määrä ja tarkoitus järjestää tässä Lappeenrannassa järjestettävässä tapahtumassa runsaasti ohjelmaa. Mutta koska itse tapahtuma on peruttu, niin emme mekään pysty ohjelmaa siellä järjetämään, koska tapahtumaa ei yksinkertaisesti ole.
Tapahtuman järjestäjät lähettivät 5.3.2013 viestin, että aikataulullisesti Lepraconia ei olisi ehditty järjestämään. He haluavat taata kunnon tapahtuman, niimpä tapahtumaa järjestämässä ollut taho Saimaan ammattikorkeakoulun Ideaosuuskunta Loiste päätti siirtää tapahtuman toteuttamisen vuodelle 2014.
Tästä peruuntumisesta huolimatta Suomen Hopeanuoli-fanit ry on vahvasti mukana muissa tämän vuoden tapahtumissa! Seuratkaa tarkkaan uutisia ja ilmoituksia, missä olemme milloinkin mukana.
- Details
Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti Tähdenlennon ensimmäinen numero on lähetetty painoon!
Lehden nettiversio ilmestyy pian jäsenten luettavaksi nettisivuille. Paperisen version voi tilata kotiinsa tai ostaa yhdistyksen infopöydältä tapahtumissa. Jäsenille paperiversio on maksullinen, mutta edulisempi.
Jäsenlehden voi todennäköisesti tilata postissa kotiinsa yhtä aikaa jäsenkortin kanssa.
Tilausohjeet ja tarkemmat hintatiedot tulevat piakkoin!
- Details
Jäsenkorteista saatiin nyt painotalolta vedos, jonka yhdistyksen aktiivit hyväksyivät ja kortit menevät painoon. Tilaukseen laitettiin kaikkien 100. jäsenen jäsenkortit. Korttien saapumisesta tiedotetaan Uutiset-osiossa, pysykää kuulolla!
- Details
Hyvät ihmiset!
Yhdistyksemme sadan jäsenen raja on mennyt rikki tänään 18. helmikuuta 2013. Kiitos jokaiselle jäsenelle, nyt saamme hyvillä mielin ja tyytyväisinä juhlia ensimmäistä yhteistä vuotta ja kiitettävää lukumääräämme Tampereella. Tervetuloa kaikki 13. huhtikuuta Monitoimitalo 13:seen juhlimaan Hopeanuoli-teemaisesti! Ginga-bileet vain jäsenille!
Ilmoitathan tulostasi ja mahdollisista erikoisruokavalioista ja allergioista foorumilla sille varatussa topicissa.
- Details
Yhdistys järjestää Tampereen Megazonessa Gingamaisen pelikierroksen kaikille Hopeanuolesta tykkääville. Ilmoittautuminen ennakkoon, hinta 10e, kierros Tampere kupliin aikaan 23.3.2013 lauantai klo 19.
Luvassa mukavaa peliseuraa jännässä laserammuntapelissä Weed-animemusiikin soidessa taustalla. Kolme tiimiä kisaa siitä, kuka saa eniten pisteitä. Pelistä ei siis tipahda pois, vaikka saisikin osuman, vaan joutuu ainoastaan odottamaan muutaman sekunnin, joten rohkeasti mukaan vaan! Lisätietoa: http://www.megazone.fi
Hopeanuolimainen pukeutuminen suositeltavaa, muttei pakollista. (Katsothan, että asusteissasi pystyy liikkumaan, eikä niissä tule kuuma, koska peli on hyvin liikunnallinen.)
Osallistumishinta 10e, paikkoja jäljellä 23 (kaikkiaan 30 paikkaa)
Lisätietoa: www.megazone.fi
Ilmoittaudu: affaokami(at)hotmail.com
Kaavake:
Nimi:
Nimimerkki:
Maksun suorittajan nimi:
- Saat paluuviestillä maksuohjeet.
- Ilmoittautuminen on sitova.